Marko Asell kuntouttaa itsensä Ilves plus-palvelun avulla!

Ylläpito /

Olympiahopeamitalisti Marko Asellin oikea lonkka leikattiin tammikuun lopulla, ja hänelle vaihdettiin myös tekonivel. Pelkkä leikkaushan ei vielä itsessään tee elämästä helpompaa, vaan leikkauksen jälkeinen kuntoutus on ensiarvoisen tärkeää.

Melko nopeasti Marko kääntyi kuntoutuksen merkeissä Ilves Plus -palveluiden puoleen, sillä hän tunsi entuudestaan Heli Rekimiehen ja tiesi tämän olevan erittäin pätevä alallaan. Helin päivittäinen toiminta huippu-urheilijoiden parissa vahvisti valinnan tekemistä.

Ilves plus harjoitteet ovat räätälöity Markolle

Kuntoutus on toistaiseksi sujunut hyvin ja suunnitelmien mukaan. Suurimmat haasteet Marko kokee siinä, ettei kiireisenä miehenä meinaa löytää aikaa omatoimiselle harjoittelulle. Päivän mittaan Markon tulee istuttua myös melko paljon, mikä ei tietenkään ole hyvä asia varsinkaan kuntoutuksen kannalta. ”Liian usein on olevinaan niin kiireinen, ettei aikaa harjoittelulle ole. Se vaan on pakko saada tehtyä, jos haluaa kuntoon päästä. Kyllähän se aika on raivattava kalenteriin vaikka väkisin. Jätetään jotain muuta pois, että jää aikaa laittaa itsensä kuntoon”, hän kertoo.

Marko kokee saavansa Ilves Plus -palvelun kautta loistavaa apua. Harjoitteet ovat hänelle räätälöityjä, ja omatoimisten harjoitteiden ohjeet ovat selkeät. ”Tykkään Helin tyylistä antaa suoraa ja välillä kovaakin palautetta. Nyt kun lonkka on useamman vuoden vaivannut, niin tuntuu haastavalta aloittaa tekemään tiettyjä liikkeitä ja harjoitteita. Kyllä pieni henkinen ruoskiminen on minulle aina paikallaan”, Marko kertoo.

Marko seuraa Ilvestä sekä jalkapallossa että jääkiekossa. Hän pyrkii molempia lajeja seuraamaan mahdollisimman paljon paikan päällä, mutta myöntää, ettei pääse niin usein kuin haluaisi. ”Olen ennen kaikkea KOOVEEn mies, olenhan heidän kunniajäsenensä numero 21. Mutta Ilvestä tulee paljon seurattua molemmissa lajeissa”, Marko hymyilee.

Heli Rekimies antaa palautetta harjoitteista

Kuullessaan Ilves Plussan laajoista palvelunmahdollisuuksista hän nostaa yhden tärkeän osa-alueen esiin. Marko pitää tyky- ja tyhy-toimintaa erittäin tärkeänä, ja on mielissään, kun kuulee Helin esitelmöivän toimintamalleista sen suhteen. ”On työnantajan etu, että työntekijät ovat niin fyysisesti kuin henkisestikin hyvässä kunnossa. Yhteisöllisyys, tiimiyttäminen ja yhdessäolo parantavat työssä jaksamista monin eri tavoin. Ilves Plus antaa tähän todella ammattimaisen ja uniikin tavan sitä toteuttaa”, hän jatkaa ilahtuneena.

Marko aikoo jatkaa kuntouksen jälkeenkin harjoittelua. ”On hienoa päästä taas sellaiseen kuntoon, että pystyy kivutta liikkumaan. Tulen jatkamaan näitä Helin antamia harjoitteita, mutta haluan myös harrastaa monenlaisia urheilu- ja liikuntamuotoja”, hän kertoo.

Markoa jututettiin samaan aikaan, kun hän oli Helin ohjauksessa tekemässä harjoitteita. Vaikka muutamat liikkeet tuntuivat hänestä alussa vaikeilta tai mahdottomilta toteuttaa, niin jo muutaman yrityksen ja toiston jälkeen ne alkoivat sujua jo paremmin. Välillä Heli joutuu huomauttamaan oikeista liikeradoista, mutta ex-urheilija sisäistää ohjeet hyvin. Tunnin harjoituksen jälkeen Marko on väsynyt mutta onnellinen. ”Taas ollaan lähempänä sitä hetkeä, kun kivut ovat poissa ja liikuntakyky palannut. Suosittelen Ilves Plus -palveluita, tutustukaa ihmeessä”, hän vinkkaa.

Kategoriat: Yleinen